lauantai 18. lokakuuta 2014

Mitä olen puuhaillut.

Mitäpä minä olen tässä loppukesän aikana ja jälkeen tehnyt. Tässä muutamia kuvia instagramista poimittuna.

Jouduin kesällä päivystykseen pahan migreenikohtauksen takia ja olin siellä tiputuksessa pari tuntia. Onneksi pahimman helpotettua iPad piti seuraa.


Harjoitellut verikokeiden ottoa koulussa. Kavereiden kesken otettiin toisiltamme verinäytteitä ja oli kyllä paljon helpompaa kuin luulinkaan.


Herkutellut aivan ihanalla Ben& Jerry's jäätelöllä. Ja katsonut muutaman kauden Täydellisiä Naisia tässä syksyn aikana.



Toipunut ikuisuuden kestäneestä flunssasta ja päässyt taas salille pitkästä aikaa. Ja että tuli hyvä fiilis!



keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Epäonnea

Minulla on ollut nyt kesän ja syksyn aikana epäonnea terveyden kanssa. Kesällä alkunsa saanut poskiontelotulehdus venyi ja venyi ja lopputuloksena oli 2kk sairastamista ja 3 antibioottikuuria. Loppujen lopuksi syy taisi olla työpaikan homeongelmissa, josta en ollut tietoinen ja se laukaisi homeallergiani taas monen vuoden tauon jälkeen.

Ja vihdoin kun poskiontelotulehdus lähti pois tultuani takaisin Lappeenrantaan opiskelujen jatkuessa niin selkäni päätti ruveta kiukuttelemaan. Tuli järkyttävät alaselkäkivut ja lopulta lääkäristä saatujen kortisonipiikkien ja fysioterapiasta saamien ohjeiden avulla tuo selkä alkaa olla kunnossa taas.


Intoa bloggaamiselle riittäisi kyllä, mutta terveysongelmat söivät jaksamista. Koulukin on ollut yhtä
hullunmyllyä. Viime keväänä meillä ei ollut kaikkia kursseja, jotka olisi pitänyt olla (koulun mokaamisen vuoksi) ja se kostautui nyt syksyllä. Koulua on ollut joka viikko melkein joka päivä se 8-16 ja siihen päälle kaikki kotona tehtävät hommat niin paljoa ei ole vapaa aikaa jäänytkään. Ensi viikko on onneksi lomaa ja ajattelin nyt elvytellä tätä blogia ja rentoutua vain, että jaksaa loppu vuoden. Toivottavasti keväällä olisi vähän kevyempää sitten :)

Paljon olisi postausideoita ja otan myös ehdotuksia vastaan. Eli jos toiveita löytyy niin kerro vain kommenttiboksissa :)

torstai 24. heinäkuuta 2014

Täällä taas.

On nyt tullut vahingossa pidettyä useampi kuukausi hiljaiseloa täällä blogin puolella. Lupaan, että asia tulee korjaantumaan kyllä. Ei vain töiden ohella ole ollut aikaa muulle. Olin tuossa heinäkuun alussa viikon matkalla Bulgariassa ja ohessa muutama kuva minusta reissulta.



Lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni tässä lähiaikoina ja postata Bulgarian ostokset tänne ja myöskin muuta. Mielessä on jo monta postausideaa.




On myöskin ollut epäonnea mukana tässä kesälomalla. Sain elämäni ensimmäisen migreenikohtauksen ja vietin sen tiimoilta useamman tunnin päivystyksessä ja Bulgarian reissun jälkeen olen kaksi viikkoa potenut poskiontelotulehdusta. Nyt on toinen antibioottikuuri menossa ja olo alkaa vihdoinkin olla ihan hyvä. Nyt kun olen viettänyt kesän Kotkassa kesätöissä niin syksyn tullen ja toivottavasti aikaisemminkin on taas ihanaa palata blogin pariin. En malta odottaa sitä kun on aikaa muullekin kuin vain työlle ja tälle sairastamiselle.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Lontoon ostokset - kosmetiikka

Kuten aiemmin mainitsinkin niin tuli tuossa käytyä Lontoossa maaliskuun alussa. Tietenkin sieltä tarttui mukaan jos jonkin näköistä kotiin tuotavaa. Tässä postauksessa tulisi nyt kosmetiikka ostokset teidän nähtäville, ja myöhemmin postailen kuvia itse Lontoosta. Myöskin jos teitä lukijoita kiinnostaa niin voin esitellä täällä mitä vaatteita tuli osteltua? :)
Kuitenkin pitemmittä puheitta kuviin.


Hajuvesiä tuli ostettua 3 kappaletta. Tuo CK Shock on ehdoton lemppari hajuveteni. Olen sitä käyttänyt jo 100ml ja toinen 100ml pullo menossa. Tuo 200ml oli tarjouksessa £29,99 niin ei tarvinnut miettiä hetkeäkään ostaisinko tuon varastoon vai en. Katy Perry oli heräteostos, tuoksui ihanalta ja maksoi £16. Taylor Swiftin tuota Wonderstruck Enchantedia olen himoinnut jo reilun vuoden kun tuota nuuskin Vegasin reissullani viime maaliskuussa. Nyt tuo vihdoin tarttui mukaan lentokentältä kun maksoi suunnilleen £30. Näistä jäi puuttumaan kuva synttärilahjaksi saamastani Victoria's Secretin Tease Noirista sekä ostamani VS'n body mistit mutta niistä tulee varmaan postausta erikseen.


Sleekin paletteja tuli myös ostettua kolme kappaletta lisää. Entuudestaan omistan näistä Stormin, Bad Girlin ja Orginalin niin nyt kokoelma karttui Garden Of Eden, Oh So Special ja Vintage Romance -paleteilla.


Myös Sleekin poskipunia tuli osteltua.


Narsilta kotiutui Orgasm, jota olen himoinnut pitkään. Se on kertakaikkiaan  ihana. Barry M'n versio Naked paletista sekä Boujoursilta tuollainen aurinkopuuteri.


Kikolta piti kotiuttaa kevään


Sitten päästäänkin Soap & Gloryn tuotteisiin. Omistan entuudestaan jo tuon Glow All Out korostuspuuterin, joka on ollut melkein päivittäisessä käytössä kaksi vuotta jo niin ostin sille seuraajan. Nyt kotiutui myöskin Peach Party ja Solar Powder, jotka ovat poskipuna ja aurinkopuuteri.


Myöskin käsirasvoja tuli ostettua. Näitä olen käyttänyt jo useamman tuollaisen Hand Foodin ja se on hyväksi todettu niin piti ostaa. Nämä kaikki Soap & Gloryn tuotteet on ostettu osta 3 maksa 2 tarjouksella.


Ja vielä muutama Soap & Glory, jotka myöskin tarjouksella kotiutin. Näitä en ole vielä kerennyt kokeilemaan, mutta varsinkin tuon Sugar Crushin tuoksu on ihana!


Yllätin jopa itseni ostamalla muutaman huulipunan kynämuotoisina. Yleensä en niin huulipunia käytä mutta ostin tuon Kikon matkan alussa ja sitä käytin ja jotenkin tuli siihen tykästyttyä niin ostin sitten muitakin.


Loppuun vielä kaikki kynsilakat. Näitä voin esitellä myös tarkemmin jos haluatte?

Barry M:


Kiko:


Essie:

Claire's:

Claire's:

Seventeen:


Mitäs, haluatteko te lukijat postausta ostamistani vaatteista? Tai haluatteko tarkempaa postausta näistä kosmetiikka ostoksista? Näistä jäi puuttumaan Kikon luomivärit, jotka ostin sekä muutamat silmämeikkikynät, joista unohdin ottaa kuvat. Kiinnostaako nähdä niitä? Hihkaiskaa kommenttiboksissa jos tulee postausideoita! :)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Varastot tyhjiksi - Helmikuun loppuneet

Maaliskuu lähenee jo loppuaan, mutten ole vielä kerennyt postata näitä helmikuun loppuneita tuotteitakaan. Korjataanpa asia siis nyt. Helmikuussa aloitin karsimaan kaikkia, missä oli vain vähän jäljellä. Sainkin siis loppumaan 9 tuotetta. Pitäisi yrittää myös vähän ahkerammin noita muistaa käyttää, että saisi niitä loppumaan vähän nopeammalla tahdilla. Olen esimerkiksi luvattoman laiska käyttämään kosteusvoiteita, mutta silti niitä löytyy vaikka muille jakaa :D


Tässä aluksi kaikki loppuneet yhteiskuvassa ja alempana vähän selitystä tuotteista.


Ylllä ovat loppuneet shampoo ja hoitoaineet. Cutrinin Colorism-sarjan tuotteet olivat ihan ok. En näitä kyllä välttämättä uusiksi ostaisi koska olen parempiakin käyttänyt. Nämä olivat myöskin jo seisseet varmaan vuoden käyttämättömänä kun siirryin pari vuotta sitten käyttämään noita Tigin Bed Head - Resurrecion tuotteita. Tuo tigin hoitsikka on kyllä yksi parhaista, mitä olen kokeillut. Minulla on tosi kärsineet hiukset kun olen näitä aika ahkeraan värjäilly ja tuon sarjan shampoon ja hoitoaineen olen todennut kaikista parhaimmiksi. Varsinkin tuo hoitoaine on ihan huippu tavaraa! Silottaa hiuksia hyvin ja tekee niistä pehmeän tuntuiset ja myöskin terveämmän oloiset.



Myöskin tämä Neutrogenan Blackhead Eliminating -kasvoputsari kuuluu vakiotuotteisiini. Olen käyttänyt Neutrogenan kasvonhoitotuotteita jo useamman vuoden, ja kasvot pysyvät hyvässä kunnossa. Toisaalta minulla ei ole kyllä ikinä ollut ongelmaa sen kanssa, että tulisi näppyjä kasvoihin, ehkä välillä vähän muttei paljoa. tuo Oriflamen bath foam ei ollut mikään erikoinen. Enpä enää edes muista sen tuoksua taikka mitään positiivista osaa siitä sanoa. Ihan perustuote.


Sitten päästään taas vakkarituotteisiin. X-tran kynsilakanpoistoainetta mulla kuluu yleensäkin pari purkkia kuukaudessa. Vähän vaihtelee siitä riippuen kuinka ahkeraan kynsiä tulee lakkailtua. Hinta-laatu-suhteeltaan paras kynsilakanpoistoaine! Poistaa nopeasti ja ei maksa paljoa. Miinuksena se, että sisältää asetonia, mutta lähteepähän glitterlakatkin helposti. Nivean stress protect antiperspirantti kuuluu myös vakiotuotteisiin. Mulla on ollut ongelmana se, että stressatessa hikoan helposti niin tuo kyllä pitää! Kannattaa kokeilla jos on samaa ongelmaa. Osiksen hiuspuuteri kuuluu myös päivittäisiin tuotteisiin. Minun hiukseni ovat niin olemattoman ohuet ettei näistä saisi fiksun näköisiä millään ilman hiuspuuteria. Olen kokeillut myös Schwarzkopfin Got2Be hiuspuuteria, mutta se ei ole tätä voittanut. Minun hiuksissani siitä tulee helposti raskaan ja likaisen tuntuinen, mutta tämä tuo juuri sopivasti volyymiä.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Täällä taas!

Huhhuh kun tulikin pidettyä vahingossa melkein kuukauden tauko tässä bloggailussa. Ei vain yksinkertaisesti aikaa riittänyt. Vietin tässä välissä kyllä myös viikon ulkomailla, Lontoossa ja Pariisissa sekä kolme viikonloppua eripuolilla Suomea, joten kaipa se aika sinne katosi.

Kotiuduin siis viime viikolla Lontoosta ja tänne Lappeenrantaan palasin nyt sunnuntai iltana. Ihana kyllä olla kahden viikon reissaamisen jälkeen taas kotona. Mutta nyt sitä pyykkiä sitten riittääkin ja muutakin tekemistä. Tämänhetkiset tunnelmat ovat tässä:


Eli ahkeraa anatomian ja fysiologian lukemista kera bloggerin ja Pepsi Max pullon! Torstaina siis olisi tentti tästä ja huhhuh. Kerrattavaa löytyy! Onnistuin hankkimaan jostain flunssankin viime viikolla ja se on vähän verottanut tätä lukemista. Tänään oli jo lääkelaskujen tentti ja nyt pitäisi jaksaa lukea tuohon ylihuomiseen. Onneksi sitten meneekin muutama viikko ennen seuraavia tenttejä :)

Tehokasta opiskelua = tärpitetään kysymyksiä ja toivotaan että liippaa edes lähelle !
Aika menee kyllä nopeasti! Tänään juuri tajusin että vajaa kuukausi niin alkaakin jo sisätautien harjoittelu ja sen jälkeen viikko koulua ja kesälomalle. Huhhuh, johonkin tämä kouluvuosi vaan katoaa. Kesätyötkin varmistuivat viime viikolla niin ei enää tarvitse niitäkään stressata! :)

Mutta palailemisiin! Tällä viikolla tulossa koostepostausta varastot tyhjiksi -haasteeseen, helmikuun aikana käytetyt tuotteet listaan tänne blogiin :)

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Varastot tyhjiksi -haasteen voittaja

Kyselin siis tässä postauksessa paljonko luulitte tavaraa olevan kasassa. Lähimmäksi arvasi Mutteri luvullaan 263, sillä kyseisessä kasassa oli  275 purkkia. Jep, ihan kiitettävä määrä siis. Kuvasta puuttuu vielä huulirasvat ja näytteet, jotka mukaan luettuna määrä kasvaa lukuu 389. Siinä onkin kuluttamista. Nyt olenkin urakoinut purkkien pohjia pois ja saanut jo jonkin verran kulutettua noita tilaa viemästä. Ajattelinkin siis ottaa nyt tavaksi, että kuukausittain julkaisen täällä blogissa loppuneet tuotteet ja niin on myöskin helpompi sitten vuoden jälkeen katsoa, kuinka paljon varastot ovat pienentyneet. Tavoite olisi päästä kyllä alle 100 purkin.

Ellikkäs kun Mutteri ei ole lukijani niin lähimmäs arvannut lukija on Catti! Voisitko ottaa minuun yhteyttä sähköpostiosoitteeseen: emminblogit@gmail.com niin saat arvontavoittosi! :) 
Jollen kuule sinusta viikkoon niin arvon uuden voittajan!

Jottei nyt ihan ole kuvaton tämä postaus niin tällaisten eväiden kanssa tänään matkasin takaisin kohti Lappeenrantaa.


Tuo Snickers oli kyllä todella hyvää! Enpä ollut tuota aiemmin maistanutkaan. Tosin se oli niin makeaa, että eipä tullut paljoa noita muita syötyä sen jälkeen enään :D